Julkaisut ja MateriaaliT

kisa-alue_04_300px.jpg
Tehtäväpankki

Vanhoja Taitaja-tehtäviä voi hyödyntää opetuksessa, vaikka opiskelijat eivät olisi valmistautumassa kilpailuun. Niiden avulla voi yksilöllistää opetusta ja antaa opiskelijoille uusia haasteita. Tehtäväpankista löytyy tehtäviä niin suomenmestaruuslajeihin, TaitajaPLUSsaan kuin Taitaja9:iin.

Tehtäväpankkiin

Oppilaitos–yritys-yhteistyö

Kahdella videolla kerromme, miten saadaan aikaan toimiva yhteistyö yrityksen ja oppilaitoksen välillä.

Koulutuspäällikkö Marja Hemmi (Perho Liiketalousopisto) ja ravintoloitsija Samuil Angelov (mm. Ravintola Muru) kertovat omasta vuosia kestäneestä yhteistyöstään, joka hyödyttää molempia osapuolia.

Video: Huippuosaajat huippupaikkoihin toimivalla oppilaitos–yritys-yhteistyöllä (YouTube)

 

Skills-lajipäällikkö Markku Vengasaho on oppinut lajipäällikön työn kautta paljon uutta. Myös Markun työssä toimiva yritysyhteistyö on keskeisessä roolissa.

Video: Maailmanmestaria tekemässä – lajipäällikön oppimispolku (YouTube)

Ammatissa_verkkolehti.png
Ammatissa-verkkolehti

Asiaa ammatillisesta koulutuksesta koulutusalan päättäjille ja työelämälle.

Julkaisija opetus- ja kulttuuriministeriö ja Skills Finland.

www.ammatissa.fi

etusivu_Ammattiosaaja_250px.png
Ammattiosaaja

Lehti tutustuttaa nuoret ammatillisen koulutuksen eri vaihtoehtoihin. Se sopii hyvin myös jaettavaksi vanhempainilloissa. Lehdessä esitellään kaikki ammatilliset koulutusalat, tutkinnot ja koulutusohjelmat. Kerran vuodessa ilmestyvän lehden julkaisevat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Skills Finland.

Painettua lehteä voi tilata www.subjectaid.fi-palvelusta.

Skills_Finland_Historiikki_1993-2013_250px.png
Ammattiosaamisen asialla – Skills Finland 1993–2013

Skills Finlandin historiikki kattaa vuodet yhdistyksen perustamisesta 20-vuotisjuhlaan. Painettua julkaisua voi tilata osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2017.

Ammattiosaamisen asialla – Skills Finland 1993–2013 (pdf)

Taitaja-loppuraportit

Taitaja-kilpailujen loppuraportit:

kuvapankki_www.png
Kuvia ammattitaitokilpailuista

Skills Finlandin kuvapankista löydät kuvia ammattitaitokilpailuista ja muista yhdistyksen tapahtumista. Kuvia saa käyttää vapaasti ei-kaupallisiin tarkoituksiin uutisoitaessa tai markkinoitaessa ammatillista koulutusta ja ammattitaitokilpailuja. Kuvia julkaistessasi merkitse kuvan lähteeksi Skills Finland ja kuvaajan nimi, mikäli se on mainittu kuvan yhteydessä.

Kuvapankki

Skills_Finland_yritysyhteistyo_ammattitaitokilpailuissa_2016_250px.png
Oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Miten yritykset hyötyvät ammattitaitokilpailuista? Entä mitä kilpailut antavat oppilaitoksille? Kokosimme konkreettisia esimerkkejä onnistuneesta yhteistyöstä esitteeseen, jota on saatavilla myös painettuna.

Esite yritysyhteistyöstä (pdf)

Skills_Finland_oppilaitosten_parhaat_kaytannot_2017_250px.png
Oppilaitosten hyvät käytännöt kilpailutoimintaan

Julkaisu esittelee, miten oppilaitokset hyödyntävät kilpailutoimintaa esimerkiksi opettajien täydennyskoulutuksessa ja opiskelijoiden yksilöllisten polkujen rakentamisessa. Painettua esitettä voi tilata osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2017

Oppilaitosten parhaat käytännöt kilpailutoimintaan (pdf)

Läroanstalternas bästa praxis för tävlingsverksamhet (pdf)

Best practices for competition (pdf)

Taitaja9_tehtavavihko_2016_250px.png
Taitaja9-tehtäviä 7.–9.-luokkalaisille

Taitaja9-kädentaitokilpailun tehtävävihkoon on koottu Taitaja9-vastaavien hyviksi toteamia kisatehtäviä vuosien varrelta.

Vihkoa on saatavilla myös painettuna. Tilaukset osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi.

Taitaja9-tehtäviä 7.–9.-luokkalaisille  (pdf, 2017)

Mästare9-uppgifter för elever i klass 7–9 (pdf, 2017)

Taitaja-kilpailujen säännöt

Olemme koonneet tähän kaikkien kilpailujen säännöt.

Taitaja-kilpailun säännöt (pdf)

TaitajaPLUS-kilpailun säännöt (pdf)

Taitaja9-kilpailun säännöt (pdf)

SkillsFinland_posa_250px.png
Skills Finlandin logot

Yhteistyökumppanit ja jäsenet voivat käyttää Skills Finlandin logoa viestiessään ammattitaitokilpailuista. Mikäli tarvitset käyttöösi Skills Finlandin logoja, ota yhteyttä viestinta@skillsfinland.fi

Skills_Finland_Taitaja-semifinaalien_parhaat_kaytannot_2012_250px.png
Taitaja-semifinaalien parhaat käytännöt

Semifinaalit ovat keskeinen osa Taitaja-kilpailuja ja niiden kehittäminen yksi Skills Finlandin tärkeimmistä tavoitteista.  Julkaisuun haastatellut henkilöt edustavat monipuolisesti erilaisia koulutusaloja ja näkökulmia ammattitaitokilpailuihin. He kertovat oman oppilaitoksensa kokemuksista semifinaalien järjestämisestä ja jakavat parhaat vinkkinsä onnistuneen semifinaalin järjestämiseen. Saatavana myös painettuna, tilaukset osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2012.

Taitaja-semifinaalien parhaat käytännöt (pdf)

Skills_Finland_Taitaja_25_vuotta_2013_250px.png
Taitaja – 25 vuotta tietoa, taitoa ja tahtoa

Mikä on täyden mittansa saavuttaneen suurtapahtuman tulevaisuus, entä Skills Finland ry:n rooli Taitajan taustaorganisaationa ja kehittäjänä? Artikkelikokoelman haastateltavat edustavat monipuolisesti erilaisia näkökulmia ammattitaitokilpailuihin.

Painetun julkaisun voi tilata osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2014.

Taitaja 25 vuotta (pdf)

Mästare 25 år (pdf)

Skills_Finland_Taitajasta_yrittajaksi_2015_250px.png
Taitajasta yrittäjäksi

Tulevaisuudessa yrittäjämäistä asennetta tarvitaan jokaisessa ammatissa ja kaikilla aloilla, ei vain yrittäjänä. Lue Taitaja-kilpailujen, yrittäjyyden ja ammatillisen koulutuksen toimijoiden kokemuksia yrittäjyyden oppimisesta ja opettamisesta. Saatavana myös painettuna, tilaa osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2015.

Taitajasta yrittäjäksi (pdf)

Från Mästare till företagare (pdf)

KILTA_vaikuttavuusselvitys_2014_250px.png
KILTA-valmennushankken vaikuttavuusarviointi

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuella 2011–2014 toteutetun hankkeen vaikuttavuusselvityksessä pohditaan kilpailu- ja valmennustoiminnan merkitystä ammatilliselle koulutukselle.

Painettua julkaisua voi tilata osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi.

KILTA-hankkeen vaikuttavuusarviointi (pdf)

Kilpailuja kaikille -sarja

Julkaisussa avataan ammattitaitokilpailuihin liittyvät keskeiset käsitteet, esitellään kilpailutoimintaa ja sitä tukevat vakiintuneet organisaatiot. Kerrotaan ammattitaitokilpailutoiminnan yleisistä kehitysvaiheista, tarkastellaan ammattitaitokilpailutoimintaa yhteiskunnallisena ilmiönä ja kilpailemista ammattikasvatuksen filosofisena kysymyksenä. Tekijät: Sara Kaloinen, Päivi Pynnönen, Heikki Saarinen

Kilpailuja kaikille 1 (pdf)
Kilpailuja kaikille 2 (HAMKin verkkosivuilla)
Kilpailuja kaikille 3 (HAMKin verkkosivuilla)

Saatavana painettuna ja pdf-muodossa.

WorldSkills Helsinki 2005

WorldSkills 2005 Helsinki -kilpailuun liittyvät julkaisut: