Skills Finland ry:n yritysyhteistyö on ollut vahvassa myötätuulessa viime vuosien ajan. Viime vuonna sopimuksia solmittiin Taitaja-kilpailujen sekä Suomen ammatti-taitomaajoukkueen tiimoilta. Yritysyhteistyömallia on vuoden aikana hiottu ja kon-septia kehitetty esimerkkitapausten kautta. Markkinointiponnisteluja on tehty koko verkoston voimin. Päämääränä on konkreettisen lisäarvon, hyödyn tuottaminen yhteistyön kautta koko verkostolle.
Skills Finland tarvitsee yritysyhteistyökumppaneita kilpailutapahtumiin, ammattitaitovalmennukseen sekä ammattitaitomaajoukkueen lähettämiseen kansainvälisiin kilpailuihin. Vastikkeet rahallisesta panostuksesta muodostuvat näkyvyys- ja yhteistyöelementtien kautta. Lisäksi yritykset käyttävät yhä suuremmassa määrin yritysyhteistyötä rekrytoinnin tukena tai kanavana markkinoida omia tuotteita ja palveluita ammattikouluille.
Taitaja yritysyhteistyö
Skills kehittää Taitajien osalta yritysyhteistyökonseptia ja solmii pitkäaikaisia, lähinnä pääyhteistyökumppanuuden tasoisia sopimuksia. Paikallinen järjestäjä toimii yhteistyössä Skillsin kanssa ja saa valmiita kumppanuuksia tueksi kilpailujen järjestämiseen. Lisäksi paikallinen järjestäjä solmii lajiyhteistyökumppanuudet lajivastaavien ja lajiohjausryhmän asiantuntemuksen avulla. Pääyhteistyökumppanuudet on jo solmittu Taitaja2008 Espoo-Uusimaa –kilpailuja ajatellen. Niitä ovat Electrolux, ISS, Jalas, S-ryhmä, Teknologiateollisuus ry ja Veho. Kilpailujen jälkeen neuvotellaan kumppanien jatkohaluista seuraaviin Taitaja-kilpailuihin ja käynnistetään toimet uusien kumppanuuksien saamiseksi.
Ammattitaitomaajoukkueen yritysyhteistyö
Japanissa viime vuonna kilpailleen Suomen ammattitaitomaajoukkueen rahoitus ja valmennus järjestettiin yritys- ja oppilaitosyhteistyön kautta. Suomen ammattitaitomaajoukkueen pääyhteistyökumppanit olivat Teknologiateollisuuden 100–vuotissäätiö, Jalas ja Snickers. Pääyhteistyökumppaneiden lisäksi jokaisella lajilla oli omat lajiyhteistyökumppanit, joiden hankkimisessa valmennushenkilöstöllä, lajipäälliköillä, eksperteillä ja valmentajilla oli iso rooli.
Yritysyhteistyömallien vertailu
Taitajan ja maajoukkueen yritysyhteistyömallit ovat siis hyvin samanlaiset. Mukaan kumppanuuteen pääsee koko tuotteen tai lajien kautta. Tarvittaessa lajeista räätälöidään sellainen paketti, joka kuvaa parhaiten yrityksen toimialakirjoa. Olemme myös luomassa edellisten kaltaista yritysyhteistyömallia Taitaja9-kilpailuille. Uskomme, että myös tämän kohderyhmän tavoittaminen olisi monelle kumppanillemme mieluisa mahdollisuus.
Vaikka sopimuksista löytyykin yhtenäisyyksiä, yritysten yhteistyölle luomat hyödyntämissuunnitelmat poikkeavat toisistaan melko lailla. Vaikka hyviä käytäntöjä on paljon, ei ensimmäisellä kerralla tuotteesta ehkä vielä löydä sitä omalle yritykselle parasta käytäntöä. Tästä syystä monet kumppanit ovat mukana työssä pitkäjänteisesti. Tämä on myös meidän toiveemme.
Yritysyhteistyön merkitys
Skills Finland ry:n yhtenä keskeisenä tavoitteena on yritysten ja oppilaitosten yhteistyön lisääntyminen. Kilpailutoiminta on väline tämän tavoitteen toteuttamiseksi. Ilman kumppaneidemme panosta olisi mahdotonta saavuttaa tuloksia.
”Tee sijoitus, joka tuottaa voittoja kaikille!”
Hakijamäärät ammatillisiin oppilaitoksiin ovat nousussa. Ammatillisen koulutuksen kiinnostavuuden kasvuun on vaikuttanut mm. ammattitaitokilpailutoiminta. Uskomme vakaasti, että kilpailutoiminnan tukeminen on ”sijoitus, joka tuottaa voittoja kaikille!”
Mikäli sinulla on kysymyksiä Skills Finland ry:n yritysyhteistyöhön liittyen, olemme käytettävissä.
Lisätietoja: Pekka Matikainen, Projektipäällikkö gsm +358 50 5322 765 tel +358 9 8689 6814
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
|