| Electrolux Professional satsaa kilpailutoimintaan |
|
|
|
Ammattikäyttöön keittiölaitteita ja pesulakoneita toimittava Electrolux Professional Oy:tä voidaan pitää Taitaja-yhteistyön konkarina. Taitajan yhteistyökumppanina yritys on ollut vuodesta 2005 lähtien ja mukaan mahtuu myös Helsingin WorldSkills-kilpailuiden pääyhteistyökumppanuus.
Kilpailutoiminnan sponsorointia laajastiTähänastiseen yhteistyöhön yrityksessä ollaan tyytyväisiä ja on tulosyksikönjohtaja mielissään Taitaja-järjestäjän kiertoperiaatteesta. – Olemme lähteneet mukaan Turusta ja saapuneet nyt Tampereen ja Joensuun kautta Espooseen. On hyvä, että järjestäjäpaikkakuntaa vaihdetaan. Tässä on tutustunut moniin eri ihmisiin, oppilaitoksiin ja tapoihin toimia, Huuhtanen sanoo. Yhteistyö Skillsin ja Taitajan kanssa ei ole ainoata kilpailutoimintaan liittyvää sponsorointia, jota Electrolux harjoittaa. – Olemme mukana monessa ravintola-alan kilpailussa. Tuemme esimerkiksi Suomen Keittiömestari –kilpailua ja Baltiassa järjestettäviä ravintola-alan kilpailuja, sillä Baltian jälleenmyyntiverkosto kuuluu Electrolux Professional Oy:n alaisuuteen. Mielestämme kilpailutoiminta on tuotteillemme hyvä markkinointiväylä. Siinä alan ammattilaiset tutustuvat tuotteisiimme käyttämällä niitä käytännön tilanteissa. Kilpailut ovat jopa messuja tehokkaampi markkinointikanava, tulosyksikönjohtaja selvittää. Taitaja-kilpailuja käytetään myös muussa markkinoinnissa. Yrityksen edustajat tuovat tapahtumaan yhteistyökumppaneitaan tutustumaan niin tuotteisiin kuin kilpailuihinkin. Kilpailujen lähestyessä yhteistyö Taitajan kanssa tuodaan esille myös tarjouskirjeissä. Taitajassa vahvasti esilläEspoon Taitaja-kilpailuissa huhtikuussa Electrolux Professional on vahvasti esillä. Yritys toimittaa koneet tarjoilija-, suurtalouskokki-, ravintolakokki-, lähihoitaja- ja puhdistuspalvelulajeihin. Lisäksi Electroluxilla on tekninen miehitys kilpailuissa varmistamassa koneiden toimivuuden sekä opastusta laitteista kilpailijoille. Eikä helpolla pääse itse tulosyksikönjohtajakaan: hän toimii ravintolakokkilajin päätuomarina. – Olen ollut aikaisemmin useissa kilpailuissa tuomarina ja nyt sitten päätuomarina. Tuomarointi on mukavaa puuhaa, siinä pysyy kiinni trendeissä, kun itsellä ruuanlaittopuoli on nyttemmin jäänyt lähinnä kotihommiksi, keittiömestari, Cordon bleun arvon saanut Huuhtanen toteaa. Ja vaikka itsellä ruuanlaittohommat ovat työn puolesta jääneetkin, on Huuhtasella hyvä tuntuma tämän päivän ravintola-alaan. –Tytär opiskelee ravintolakoulu Perhossa toista vuotta tarjoilijaksi. Kilpailutoimintaankin hän on osallistumassa. En minä hänelle mitään paineita menestymisestä ole antanut. Sanoinpahan vaan, että siellä ne ovat isän voittamat pystit vieläkin Perhon vitriineissä, Huuhtanen naurahtaa. Teksti: |