Banner

SAKUstars: kolme päivää esiintymisen riemua ja elämyksiä Print E-mail
Tanssia, räppiä, digikuvataidetta, bändejä, yksinlaulua, akustisia soittimia, karaokea, shakkia, näytelmiä, lausuntaa... SAKUstars-tapahtumassa on esillä koko kulttuurin kirjo!


SAKUstars-tapahtuma on kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville. Tapahtumassa opiskelijoilla on mahdollisuus esiintyä, kilpailla, saada palautetta tuomareilta, seurata muiden esityksiä ja tutustua toisiinsa. Osallistujat voivat olla aloittelijoita, harrastajia tai taiteen alan opiskelijoita.

Vuosittain järjestettävissä kolmipäivisissä SAKUstars-kulttuurikilpailuissa on sarjoja sekä etukäteen lähetettäville töille että paikanpäällä tehtäville suorituksille. Etukäteen kisajärjestäjille toimitetaan työt kuvataiteen eri sarjoissa (piirrostaide, grafiikka, maalaukset ja akryylityöt, kuvanveisto, taidekäsityöt, julistetaide, sarjakuvat, tietokoneanimaatiot sekä tietokonegrafiikka), valokuvauksessa (henkilökuvat, tilannekuvat ja maisemakuvat), videokuvauksessa, kirjoitelmissa, runoissa ja konemusiikissa.

Paikan päällä kilpaillaan tanssiliikunnassa (erilaisia sarjoja ryhmätansseille ja yksintansseille), musiikissa (bändit, rap, yksinlaulu, karaoke, lauluyhtyeet, akustiset soittimet, sähköiset soittimet, soitinduot), lausunnassa, näytelmissä, performansseissa, shakissa sekä kahdessa kuvataidesarjassa (taidetta kahdessa tunnissa ja digikuvataidetta päivässä).



SAKUstarsin kilpailijoita esiintymisasuissaan

Mahdollisuus osallistua ja esiintyä tärkeintä

Vaikka SAKUstars-tapahtuma on kilpailu, kilpaileminen tai voittaminen ei ole tapahtuman tärkeintä antia. Monelle osallistujalle jo itse osallistuminen on voitto, kun uskaltaa tarttua haasteeseen ja nousta esiintymislavalle tekemään parhaansa. Esiintyminen kannustavassa ja nuorekkaassa tapahtumassa antaa opiskelijoille positiivisia elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia, joista parhaimmillaan saa potkua niin harrastamiseen kuin muuhunkin elämään.



Musiikki on suuressa roolissa SAKUstars-kilpailuissa

Yksi hyvä esimerkki SAKUstars-tapahtuman hengestä on viime kevään kulttuurikilpailuissa tanssinut ja esiintymispelkonsa voittanut Nana Tytärniemi Lapin ammattiopistosta. Hotelli- ja ravintola-alaa opiskelevalle Nanalle kulttuurikisojen esiintyminen oli suuri haave ja kannustava kokemus.
– Olen aloittanut tanssimisen seitsemännellä luokalla, mutta en ole mennyt mihinkään tanssiryhmään, kun en ole uskaltanut. Olen aina unelmoinut, että saisin esiintyä yksin isolla lavalla yleisön edessä. Nyt se onnistui. Sydän kyllä jyskytti jo ennen esitystä, kun ihmisiä oli niin paljon, Nana kuvaili.
Kulttuurikisoissa Nanalle oli tärkeintä mahdollisuus päästä tanssimaan ja esiintymään. Kilpailemisella ja sijoituksella ei sinänsä ollut sitten enää niin suurta merkitystä.
– Esiintyminen on tärkeintä. Lisäksi on hienoa nähdä toisten esitykset ja kuulla muiden reaktiot omaan tanssiin. Sillä ei ole väliä, tuleeko kisassa viimeiseksi vai ekaksi, lopulta pronssimitalin napannut Nana sanoi.

Kisoja vuodesta 1953 asti – nyt uudella nimellä

Vaikka SAKUstars-kilpailut järjestetään tänä keväänä ensimmäistä kertaa tällä nimellä, on kisoilla pitkät perinteet. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry järjesti ammattiin opiskeleville ensimmäiset kulttuurikilpailut jo vuonna 1953. Kisojen nimenä oli silloin Sakun henkiset kilpailut ja kisalajeina olivat piirustus ja kirjoittaminen.

Kisat ja ympäröivä maailma ovat kehittyneet reilun 50 vuoden aikana tietysti valtavasti. Tänä keväänä osana Suurtapahtumaa nähdään tähän mennessä suurimmat ammattiin opiskelevien kulttuurikilpailut. Tarjolla on jälleen kolme päivää esiintymisen riemua ja elämyksiä. Kannattaa poiketa tutustumaan!

www.sakustars2008.fi
www.sakury.net

Teksti:
Saija Sippola

 

Partners