Banner

Ensimmäiset GCCSkills-kilpailut suomalaisen silmin Print E-mail

Persianlahden alueen yhteistyömaat: Yhdistyneet Arabiemiraatit, Kuwait, Bahrain, Oman, Qatar ja Saudi-Arabia järjestivät omat "Taitaja-kilpailut" maaliskuussa 2008. Kilpailut pidettiin Al-Ainin kaupungissa Adu Dhabin emiraatissa. Al-Ain sijaitsee keskellä aavikkoa Omanin rajalla noin 120 kilometriä Dubaista etelään.


Miten kilpailut liittyvät suomalaisiin? Itse sain sähköpostiviestin Yahya Al Hashimilta, joka on Yhdistyneiden Arabiemiraattien tekninen delegaatti WorldSkillsissä. Sähköposti saapui helmikuun 9. päivä ja oli mennä roskapostin mukana taivaan tuuliin. Onneksi huomasin skills-sanan viestin otsikossa ja tutustuin asiaan. Kilpailujen järjestäjät olivat jostain keksineet, että kutsuvat minut järjestämään ja tuomaroimaan Web Design -lajia. Roolini kilpailuissa oli olla lajin pääekspertti.

Ennen kilpailuja selvittelin asioita, joita minun oletettiin tekevän kilpailuun liittyen. Sain tehtäväksi valmistaa kisatehtävän ja sen arviointitaulukon. Matkajärjestelyt ja muu ennakkovalmistelu olivat paikallisten harteilla, joten sain lentoliput 10.3. maanantaina, kun lähtö oli seuraavana päivänä. Valmistautumisen yhteydessä oli selvinnyt, että Suomesta lähtee Al-Ainiin muitakin henkilöitä. CIS-pistelaskua hoitamassa olivat Janne Ostrovski ja Joni Aaltonen. Mobile Robotics -lajia olivat demonstroimassa Länsi-Uudeltamaalta ekspertti Timo Tuominen ja kilpailjoina Aki Lempinen sekä Sami Kytönen.

Lentomatka meni hyvin ja vastassa Dubaissa oli henkilö, jonka avustuksella pääsimme Al-Ainiin. Löysimme lopulta oikean hotellin ja saimme huoneet. Alussa oli melkoisia vaikeuksia kuljetusten suhteen. Hotellilta oli kisapaikalle (IAT eli paikallinen tekninen oppilaitos) noin 20 minuutin ajomatka. Valmisteluaikana kävimme IAT:ssa päivittäin ja saimme kaikki järjestelyt kuntoon. Järjestäjät totesivat esittelytilaisuudessa normaalista Skills-toiminnasta poiketen, että rahaa löytyy. Näin ollen kaikki, mitä pääekspertti halusi kisaan mukaan hankittiin.



Avajaiset olivat hienot ilotulituksineen ja esityksineen

Kilpailut kestivät kolme päivää. Web Design -lajissa keskimmäinen päivä oli kilpailijoille liian vaikea, vaikka tehtävä ei ollut WorldSkills-kisojen tasoa. Kokonaisuudessaan laji meni hyvin ja innokkaita katselijoita riitti. IAT on pojille tarkoitettu oppilaitos, joten vierailuryhmätkin hajautettiin siten, että kahtena ensimmäisenä päivänä vierailivat poikaryhmät ja kolmantena tummiin huntuihin pukeutuneet tytöt.



Vierailijaryhmä kilpailuissa

Varsinaisia kilpalajeja oli seitsemän. Myös lähihoitajat kilpailivat ja saivat palkinnot, vaikka siinä oli mukana Norjan joukkue. Web Design -lajiin osallistui UAE:n, Bahrainin ja Omanin kilpailijat. Lajin voitti Arabiemiraattien kilpailija, jolla oli etuna kokemus Shizuokan MM-kilpailuista. Lisätietoa kilpailusta löytyy osoitteesta: http://www.gccskills.org/2008/

Päätösjuhlan jälkeen oli vielä ekskursiopäivä, jolloin kävimme mm. aavikkosafarilla, joka päättyi illalliseen aavikkoleirillä. Siellä ole mahdollisuus kokeilla paikallista vaatetusta, josta esimerkki oheisessa kuvassa, jossa allekirjoittanut on UAE:n ekspertin Abdulla Al-Dhahlin kanssa.




Tapio ja Abdulla aavikkoleirillä

Koko matka oli mukavan eksoottinen kokemus ja kotimaahan tuli mukaan ainakin aavikkohiekkaa täynnä olevat kengät.


Teksti ja kuvat:
Tapio Kattainen
Suomen Liikemiesten Kauppaopisto - Atk-Instituutti
Web Design -lajin lajipäällikkö 2002-2007 ja ekspertti St. Gallenissa, Helsingissä ja Shizuokassa
 

Partners