| Vielä ehtii Skills-seminaariin! |
|
|
|
Skills Finlandin perinteinen seminaari järjestetään tänä vuonna 12.-13.5. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu perjantaihin 18.4. asti. Seminaarin teemana on "Tulevaisuus ja huippuosaajat". Tutustu laadukkaaseen ohjelmaan ja varaa paikkasi! Skills Finland on yhteistyössä kumppaniensa kanssa jo 15 vuoden ajan rakentanut ja kehittänyt kansallisista ja kansainvälisistä kilpailuista koostuvaa ammattitaitokilpailujärjestelmää. Ammattitaitokilpailutoiminnalla on kiistatta saavutettu tuloksia: edistetty ammatillista huippuosaamista, parannettu ammatillisen osaamisen arvostusta, kehitetty ammatillisen koulutuksen laatua ja kansainvälisyyttä ja lisätty ammatillisen koulutuksen tunnettuutta ja vetovoimaa. Yhdistyksen yhteistyöverkosto on vuosi vuodelta laajentunut. Yhä uudet toimijat ovat nähneet toiminnan hyödyt ja hyödyntämismahdollisuudet omassa toiminnassaan. Skills – toiminnan painopisteitä vuonna 2008 ovat: Näistä kaikista aiheista kerromme seminaarissamme viimeiset kuulumiset. Lisäksi Skills Finlandin yhteistyökumppanit esittelevät omaa toimintaansa: miten ovat mukana kilpailutoiminnan kehittämisessä ja millä tavoin koulutuksen järjestäjät ja yritykset voivat hyötyä tästä toiminnasta. Yhteistyökumppaniemme joukossa on myös Innove, yhdistyksen virolainen sisarjärjestö, jonka tehtävänä on edistää elinikäistä oppimista mm. kilpailutoiminnan avulla. Kuulemme, miten Viron ammatillista koulutusta kehitetään, ja mikä rooli ammattitaitokilpailuilla tässä kehittämistyössä on. Seminaarimme puhujiksi ovat ystävällisesti lupautuneet mm. Matka Helsingistä Tallinnan taittuu uudella m/s Viking XPRS:llä. Seminaaripaketin hinta on Ilmoittautua voitte täyttämällä oheisen ilmoittautumislomakkeen (faxataan numeroon 09 868 968 18) tai internetin kautta alla olevan linkin kautta. Huomioittehan, että ilmoittautuminen päättyy perjantaina 18.4. Tervetuloa mukaan! |