|
Uuden uutukainen demolaji: lentokoneasennus
Lentokoneasennus eli Aircraft Maintenance on WS-lajiperheen uusi tulokas. Täyttä kilpailustatusta uudelle lajille ei ole vielä annettu, mutta Savon ammatti- ja aikuisopiston Ville Hämäläinen, Juvalla 18-vuotta sitten syntynyt kaveri olisi haasteeseen valmis ja jo lentoon lähdössä, vaikka itse tutkinnon suorittaminen ei ole aivan loppumetreillä.

Lentokoneasennuksen perustutkinnon vaatimukset ovat kovat ja arviointikokeet seuraavat toistaan tiheään tahtiin. Ville itse puhuu ”parttikokeista”, jotka koostuvat kansainvälisistä lupakirjoista ja laajasta, 17 moduulin kokonaisopintopaketista. Kaiken kaikkiaan tulevan mekaanikon on selvitettävä 1700 kysymyksen patteri. Niistä puolet Villellä on nyt koossa, opintoja ja kilpailijauraa on siis vielä edessä…
Aluksi asentajaksi valmistuva Ville saa lisäopintojen jälkeen lentomekaanikon nimikkeen. Kokonaisopintoaika on muiden tutkintojen tapaan kolme vuotta. Villen oman opintopaikan, Kuopion Rissalan lisäksi uutta alaa voi tällä hetkellä opiskella myös Porissa, Tampereella, Rovaniemellä, Vantaalla ja Kouvolassa. Kouvolasta tulevat helikopteriasentajat.
Tekniikasta viehättynyt Ville ei ole alan valintaansa katunut. Päinvastoin, haasteellisuutta pitää olla ja työnäkymät hyvät. Vauhti on muutenkin miehen mieleen, sillä lumilautailua hän ei ole unohtanut. Rinteeseen pitää päästä aina kun ehtii, jatkaa Ville.
- Myös pesäpalloa olen pelannut sarjatasolla aikaisemmin, mutta Kuopioon muuttamisen jälkeen laji on kuitenkin jäänyt taustalle.
Villen valmennuksesta vastannut Seppo Huittinen on kilpailijansa panokseen tyytyväinen. Valmistautumiseen on käytetty aikaa normaalin koulurutiinin lisäksi myös muissa puitteissa ja mm. Finnairin ovet ovat olleet raollaan niin Kuopiossa kuin Helsinki-Vantaallakin. Odotukset ovat nuorella miehellä korkealla, ja periaatteeksi on otettu, että kokemus on kaikille kisaajille samanlainen, ensimmäinen kerta. Aivan tarkkaa kuvaa demolajin kilpailuluonteesta tai tehtävien sisällöstä ei ole, mutta alustava tuntuma tulevaan on ja lisää selviää lähiaikoina. Kilpailijamäärä on uudessa lajissa vain 9 henkilöä.
|