Banner

PÄÄKIRJOITUS Print E-mail

Kestävää kehitystä ammatillisen koulutuksen arkeen

Kestävään kehitykseen liittyvän osaamisen lisääminen on erityisen tärkeää, jotta selviäisimme haasteista, joita tuovat ilmastonmuutoksen torjuminen, luonnonvarojen kulutus ja luonnon monimuotoisuuden kaventuminen. Lisäksi tarvitsemme sosiaalisia taitoja, kykyä taloudelliseen ajatteluun ja toimintaan, monikulttuurisuuden ymmärtämiseen ja ympäröivään yhteiskuntaan verkottumiseen. Tänä päivänä suomalaisessa yhteiskunnassa ja oppilaitoksissa korostuvat työympäristön turvallisuus ja viihtyisyys, henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi sekä fyysisen ja psyykkisen väkivallan ehkäisy.

Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö, lyhyemmin OKKA-säätiö, vastaa vuonna 2004 käynnistyneen Oppilaitosten ympäristösertifioinnin ylläpidosta ja markkinoinnista. Sertifiointijärjestelmä kattaa mm. kriteerit ympäristöasioiden sisällyttämiselle oppilaitosten johtamiseen, opetukseen ja arkitoimintoihin. Huhtikuussa 2009 säätiön myöntämän ympäristösertifikaatin on saanut 25 koulua tai oppilaitosta.

Ympäristösertifioinnin kriteerit on päivitetty helmikuussa 2009 kestävän kehityksen kriteereiksi. Kriteereistä on laadittu omat versiot yleissivistäville ja ammatillisille oppilaitoksille. Kestävän kehityksen kriteereihin perustuva sertifiointi käynnistyy toukokuussa 2009. Oppilaitokset voivat hakea kestävän kehityksen sertifikaattia OKKA-säätiöltä, kun ne ovat toteuttaneet vähintään viisi teemaa, joista kaksi on ekologis-taloudellista ja kaksi sosiaalis-kulttuurisia teemoja. Oppilaitosten ympäristösertifikaattia voi hakea entisien kriteerien perusteella vuoden 2010 loppuun saakka.

Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran Vihreä lippu -ohjelma ja OKKA-säätiön sertifioinnit tarjoavat toimivia työvälineitä kestävän kehityksen maastouttamiseen osaksi oppilaitosyhteisön arkea.

Ammatillisella koulutuksella ja Skills Finlandin kansallisilla ammattitaitokilpailuilla on keskeinen tehtävä kestävän kehityksen edistämisessä. Oppilaitosten haasteena on luoda kestävän elämäntavan oppimiselle suotuisa oppimisympäristö. Ammatillisten oppilaitosten on kehitettävä toimintaansa kestävän kehityksen suuntaan edistämällä ekologista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä. Oppilaitosten tärkeänä tehtävänä on tukea opiskelijoiden kasvua ympäristöstään ja kanssaihmisistään vastuuta kantaviksi kansalaisiksi ja ammattitaitoisiksi ihmisiksi, jotka osaavat ottaa huomioon kestävän kehityksen näkökulman työssään ja arjen valinnoissaan.

Kestävän kehityksen arvoja ovat luonnon ja elämän kunnioittaminen, kohtuullisuus ja taloudellisuus, terveys ja henkinen hyvinvointi, globaali, kansallinen ja ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja suvaitsevaisuus, moniarvoisuus ja monikulttuurisuus sekä demokratia. Kestävän kehityksen ohjelma tarjoaa haasteen oppiainerajat ylittävälle yhteistyölle. Kestävän kehityksen ohjelman toteuttamiseen pitää jokaisen ammatillisen oppilaitoksen jäsenen osallistua. Näin voidaan kehittää myös sitä yhteisyyttä, jota Suomessa juuri tällä hetkellä kaivataan.

Ammatillinen oppilaitos, jossa korostetaan taitojen oppimisen lisäksi ihmisyyttä ja ihmisyyteen liittyviä asioita, menestyy tulevaisuudessakin. Ihmisillä olisi oltava valmiuksia toisen ihmisen kohtaamiseen ja henkilökohtaista annettavaa toiselle.

Kimmo Harra
Säätiönjohtaja, OKKA-säätiö
Skills Finland ry:n hallituksen jäsen

 

Partners