Banner

Kisaraportti, American Skills, Rio De Janeiro Print E-mail

Kisan taustatatietoja

Kilpailut järjestettiin Rio De Janeirossa ja paikkana oli 571 000 nelimetrin suuruinen 5 hallista muodostuva Riocenter. Kilpailujen valmistelu alkoi WSC kilpailujen tapaan jo 5.3, mutta varsinai-set kilpailupäivät olivat 10-13.3.2010 ( ke-to-pe-la).

Pääkilpailu on varsinaisesti Brasilian kansallinen kilpailu (Olimpiada do Conhecimento), jonka yh-teydessä järjestetään ns. Amerikan Skills kisat. Kansallisissa kilpailuissa on 48 lajia ja näistä 24 lajissa on kilpailijoita muista Amerikan maista. Brasilian ulkopuolisten kilpaijoiden määrä on 54. Koko kisassa on yhteensä 612 kilpailijaa. Kansalliset kilpailijat tulevat Brasilian eri osavaltioista, joita on 27 kappaletta. Suurin osavaltiojoukkue on Sao Paololla ( 54 osallistujaa) ja suurin ulkomai-ne joukkue oli Columpialla, 14 kilpailijaa.

Brasilian kansallisia kilpailuja on järjestetty vuodesta 2002 alkaen joka toinen vuosi.

 

Tietoisku Brasiliasta:

Brasilia on suuri maa, joka muodostuu 26 osavaltiosta ja yhdestä ns. liittovaltioaluseesta. Ko. alu-eella sijaitsee pääkaupunki Brasil ( asukkaita n. 2 Milj.)l. Koko Brasiliassa on tällä hetkellä asuk-kaita n. 200 Miljonaa. Suurimmat osavaltio väkiluvultaan  ovat; Sao Paulo, asukkaita 41Miljoona, joista itse Sao Paulon kaupungissa n. 11 Mijoonaa.; Minas Gerais, väkiluku n. 20 Miljoonaa; Rio de Janeiro, väkiluku 15 Miljoonaa. Muut osavaltiot ovat; Rio Grand edo Sul, Bahia, Paraná, Per-nambuco, Ceará, Maranhão, Goiás, Pará, Santa Catarina, Paraíba, Espírito Santo, Piauí, Alagoas, Acre, Amazonas, Amapá, Distrito Federal, Mato Grosso do Sul, Mato Grosso, Rio Grande do Nor-te, Rondônia, Roraima, Sergipe, Tocantins


Kansainvälisten eksperttien rooli

Kilpailujen pääjärjestäjä Senai on kutsunut Wordl Skills organisaatiosta 15 lajiin WSC lajien pää-eksperttejä sekä joukon teknisiä delegaatteja. Pääekspertit osallistuvat lajinsa toteuttamiseen tuke-malla ja auttamalla paikallisia eksperttejä. Kisa toteutetaan täysin WSC-mallin mukaan nelipaivai-sena. WSC eksperttien rooli on tuoda mukaan WSC-kisan menettelytapoja ja näin kouluttaa paikal-lisia kisan toteutuksessa, lajikehityksessä ja arvioinnissa. Tekniset delegaatit toimivat kisan johdos-sa mm. Auditoititehtavissa.

Suomesta oli kutsuttu kahteen lajiin ekspertit. Suomen edustajat olivat WSC- elektroniikkalajin pääekspertti Olavi Lähteinen ja Webdesign lajin varapääekspertti Tapio Kattainen. Kisan hallinnos-sa oli myös mukana suomalaista. Joni Aaltonen toimin kisan yhtenä CIS- vastuuhenkilönä.

Kuva 1. Vasemmalla Tapio

Kisan kävijämäärä oli n. 100 000 katsojaa. Perusryhmän muodosti kisaa seuraamaan tuodut koulu-laiset ja kun kisa jatkuin myös lauantaina talloin kohderyhmä oli Rio De Janeiron paikalliset  asuk-kaat.

 

Avajaiset

Kilpailun avajaiset järjestettiin ns. pikku Marcanalla, joka oli varsinaisen kuuluisana jalkapallosta-dionin Maracanan vieressä. Tämä pikku Maracana oli täysin katettu ja ilmastoitu tila, joten se antoi loistavat puitteet avajaisten järjestämiseen.

Avajaiset oli suunnattu nuorisolle ja alussa oli tietenkin kaikkien joukkueiden sisäänmarssi, jossa oli aitoa latino meininkiä. Liput liehuivat ja samba soi! Tilaisuus avattiin tämän jälkeen lyhillä pu-heilla, jonka jälkeen ohjelma keskittyi nuorten kannustamiseen ja siihen liittyviin loistaviin ohjel-manumeroihin.  Tapahtuma huipentui n. tunnin mittaiseen musiikkiesitykseen, joka oli tämän vuo-den sambakarnevaalin voittajaryhmän toteuttama.

 

 

Itse kilpailu

Kisa oli kokonaisuutena hyvin järjestetty, joskin mukana oli ripaus aitoa brassi meininkiä, hieman joustavine toteutusaikatauluineen. Kaikki lajit olivat hyvin teknisesti varustettuja ja lajien joukossa oli mukana myös meille täysin outoja lajeja.

Kilpailu tehtiin WSC mallin mukaan nelipäiväisenä. Alussa oli kisoja valmistelevat päivät tehtävä-valintoineen ja laitteiden tarkistamisineen. Tehtävät käännettiin tarvittaessa ulkomaisten kilpailijoi-den kielille. Arviointijärjestelmänä oli CIS ja tehtävien arviointirakenteet muokattiin CISin mukai-seksi. Kunkin lajin kilpailualueet olivat tilavia ja laitekanta oli hyvää. Näytti siltä että kisan järjeste-lyissä ei oltu säästelty. Alla muutamia kuvia itse kisa-alueelta.

 

Kisan päättäjäiset tulokset

Kilpailun päätösseremonia järjestettiin ”Cais De Portossa” joka on satamassa olevan vanha maka-siini, joka korjattu tämän tyyppisten tilaisuuksien pitoa varten. Korjaus ei ollut aivan meidän stan-dardin mukaan, kun tilassa varsinkin tilaisuuden alussa oli erittäin lämmin. Paikkaa jäähdytettiin putkistolla, jonka asennusta voisi luonnehtia ”taiteelliseksi”. Oman lisämausteen tapahtumaan antoi tilaisuuden alkuun sattunut ukkosmyrsky, joka toi mukanaan valtavan sateen. vanha peltikatto pysyi kasassa, mutta vettä tuli läpi sileältä täältä. No siirrettiin vähän jakkaroita uuteen paikkaan ja jatket-tiin. Parasta oli että lämpötila laski ja suomalaisellakin oli toivoa selvitä hengissä loppuun saakka.

Tilaisuutta seurasi yli 2000 henkeä ja tapahtuma kesti n. kolme tuntia. Suurin osa ajasta oli varattu palkintojen jakoon, niin että jokainen mitalisti pääsi tuulettamaan kunnolla.

Suurimman mitalisaaliin sai Sao Paolon osavaltion joukkue, 19 kultaa, kahdeksan hopeaa ja prons-sia. Toiseksi paras osavaltio oli Minas Geras kuusi kultamitalilla, kahdeksan  hopealla ja 12 prons-sia. Kolmas osavaltio oli Rio Grande do Sul, neljä kultaa, kuusi hopeaa ja neljä pronssia.

Niissä lajeissa, joissa oli ulkomaalaisia mitalit jaettiin seuraavasti. Joka lajissa vain yksi kulta oli kilpailija sitten Brasiliasta tai muualta. Brasilian kansalliset hopea ja pronssimitalistit nousivat omil-le palkintopalleilleen ja lajin paras ulkomaalainen sai sitten myös hopeaa ja seuraavaksi paras pronssia. Esimerkiksi elektroniikassa oli vain kaksi ulkomaalaista ja kun voittaja oli Brasiliasta, ulkomaaliset saivat sitten myös hopean ja pronssin. Tässä ulkomaiden mitallistaulukossa Columbia oli paras maa.

Kokonaisuutena kisat olivat Brasilian voimannäyte ja ositus siitä että heillä on tarvittaessa kyky ja halu järjestää jossain vaiheessa WC-kilpailut.

Olavi Lähteinen

 

Partners