Mainospalkki
Taitaja2012-semifinaaleihin ilmoittautui ennätysmäärä opiskelijoita Tulosta Sähköposti
Ilmoittautuminen Taitaja2012-kilpailun semifinaaliin on päättynyt. Ilmoittautumisia tuli kaikkiaan 1803, mikä on uusi ennätys. Ilmoittautuneita on yli sata enemmän kuin viime vuonna. Semifinaalit järjestetään eri puolilla Suomea tammikuussa.

”Semifinaalien suosion kasvu kertoo siitä, että tietoisuus Taitaja-tapahtumasta ja kilpailutoiminnan hyvistä vaikutuksista on levinnyt oppilaitoksissa ympäri Suomen”, sanoo kilpailunjohtaja Esko Junttila. Taitaja-tapahtuman semifinaalikarsintoihin osallistuvat lähes kaikki monialaiset ammatilliset oppilaitokset Suomessa. Alle 20-vuotiaat ammatillisessa koulutuksessa olevat nuoret kilpailevat yli neljässäkymmenessä lajissa, puhdistuspalvelusta viherrakentamiseen.

Tänä vuonna yksi suosituimpia lajeja oli lähihoitajalaji, johon ilmoittautui 122 opiskelijaa. ”Laji on ollut suosittu myös yleisön keskuudessa, koska kilpailutehtäviä lasten ohjaamisesta vanhusten hoitoon on kiinnostava seurata. Lähihoitajille niin kuin kaikille muillekin Taitaja-kilpailijoille voi povata hyvää menestystä työmarkkinoilla. Kilpailutoimintaan osallistuminen pitää myös opetuksen ajan tasalla ja hyödyttää sitä kautta kaikkia opiskelijoita”, Junttila toteaa.

Semifinaaleissa karsitaan jokaisesta lajista 8 parasta kilpailijaa tai joukkuetta ammattitaidon SM-kilpailun finaaliin, joka järjestetään Taitaja2012-tapahtumassa Jyväskylässä 24.4.–26.4.2012.

Taitaja2012 on yksi ensi vuoden suurimmista tapahtumista Keski-Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailut sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 peruskoulun yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.

Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lisätietoja: Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5603.
 

Yhteistyökumppanit