Mainospalkki
TeamFinlandin toiseksi joukkueenjohtajaksi Immo Pylvänen Tulosta Sähköposti
Immo Pylvänen on valittu lokakuisiin EuroSkills-kilpailuihin suuntaavan TeamFinland2012:en toiseksi joukkueenjohtajaksi. Immo hoitaa tehtävää yhdessä jo aiemmin joukkueenjohtajaksi valitun Pekka Matikaisen kanssa.


Immo valmensi TeamFinland2011:tä (vas). Oikealla Pekka Matikainen.


Neljästi WorldSkills-kisoissa joukkueenjohtajana toiminut Immo ja kahdesti EuroSkills-joukkuetta luotsannut Pekka toimivat nyt ensimmäistä kertaa joukkueenjohtajaparina, vaikka yhteistä työhistoriaa on takana jo useita vuosia.

Nelikymmenpäinen kilpailijajoukko tarvitseekin kahta joukkueenjohtajaa huolehtimaan henkisestä valmennuksesta ja juoksevista asioista.

– Joukkueenjohdossa voisi olla enemmänkin toimijoita, nyt mennään minimimiehityksellä, Immo sanoo.

– Kilpailumatkan aikana tulee kilpailijoiden hyvinvoinnista huolehtia taukoamatta, Pekka kuvailee tehtävän tuomaa vastuuta.

Kaksin vastuuta voi jakaa paremmin ajankäytöllisten seikkojen ja osaamisen mukaan; työnjako tehdään kulloistenkin ”jojojen” taustat huomioiden. Tässä tiimissä Pekka vastaa kokonaisuudesta ja Immo henkisestä valmennuksesta sekä kilpailusuoritusten kokonaisvaltaisesta hallinnasta.
– Joukkueenjohtajan tulee saavuttaa kilpailijoiden täysi luottamus, Immo kuvailee tehtävässä onnistumisen edellytyksiä.  – On oltava tasapuolinen kaikkia kilpailijoita kohtaan.

Luottamuksen syntymisessä auttaa asioiden rauhallinen hoitaminen, mutta sen lisäksi on pystyttävä tarvittaessa tekemään nopeita päätöksiä.

– Empaattinen asenne auttaa monissa tilanteissa, kisoissa kohdataan myös pettymyksiä. Realismi tulee säilyttää kaikissa olosuhteissa, Immo huomauttaa.

– Joukkueenjohtajan tulee olla ulospäin suuntautunut, mutta tietoinen myös ihmisen mielen liikkeistä, yhteistyökykyinen ja rento, Pekka kuvailee. – On pystyttävä kuuntelemaan sekä ymmärtämään kilpailujen iso kuva, mutta myös yksittäisen kilpailijan näkökulma. Joukkueenjohtajan tulee myös kyetä toimimaan paineen alla, ja kommunikoimaan kansainvälisessä ympäristössä.

Jojot yhdistävät kilpailijat joukkueeksi

Joukkueenjohtajat tukevat nuoria heille tärkeässä tehtävässä, oman ammattitaidon ja suomalaisen osaamisen edustamisessa. He ovat mahdollistamassa parhaita mahdollisia suorituksia ennen kilpailuja ja niiden aikana.

Ennen kilpailumatkaa joukkueenjohtajat huolehtivat, että kaikilla kilpailijoilla on riittävä ja ajantasainen tieto kilpailumaahan ja lajiin liittyen. Kilpailumatkalla joukkueenjohtajat kokoontuvat jokaisena kilpailupäivänä kokouksiin, joissa jaetaan ajankohtaista tietoa ja viestitellään mahdollisista kehittämiskohteista myös kilpailujärjestäjän suuntaan.

Käytännön valmistelujen ja henkisen valmennuksen ohella joukkueenjohtajat huolehtivat juoksevien asioiden hoitamisesta: akkreditoitumisesta, matka-aikatauluissa pysymisestä ja ruokahuollosta. Sairastumisen sattuessa he huolehtivat, että kilpailijat saavat asianmukaista hoitoa, ja jos kilpailija kokee tulleensa väärin kohdelluksi kilpailupaikallaan, on joukkueenjohtaja se, joka tekee reklamaation asiasta.

Ennen kisamatkaa kilpailijat, tukitiimi ja johtajat tutustuvat toisiinsa valmennusleireillä.

– Maajoukkueleirillä yhdessä Pekan kanssa ryhmäytämme joukkueen niin että se on yhtenäinen, toisiaan kannustava TeamFinland, ja joukkueen jäsenet kokevat ylpeyttä saadessaan olla joukkueen jäseniä, Immo kertoo.


Joukkueenjohtaja Marsa Jurvakainen ja Immo Pylvänen
pitivät tiedotustilaisuuden suomalaisille kilpailuvieraille Lontoossa 2011.




 

Yhteistyökumppanit